Ensimmäisen keskenmenon jälkeen en heti pystynyt yrittämään uudestaan. En halunnut, koska olin niin surullinen menetyksen vuoksi. Aloitin uudestaan ehkäisypillereiden syömisen reilu puolivuotta keskenmenon jälkeen. Sitten päätimme myydä kotimme. Minulle yksi suurimmista syistä oli se, että huone, josta piti tulla lastenhuone, olikin vain huone. Se ahdisti. En ollut kertonut raskaudesta kenellekään miestäni lukuunottamatta, joten en kertonut keskenmenostakaan. Surin yksin ja paljon.
Myimme taloa parisen vuotta ja rakensimme uuden talon, johon muutimme kolme vuotta sitten. Aloimme matkustella, kun talo oli valmis ja kaikki rahat eivät enää menneet vain rautakauppaan. Silloin tuntui, että oikeastaan tämä elämähän on ihan siistiä juuri näin, ihan kahdestaan. Vapaana kaikista vastuista, kunhan pidimme itsestämme vain huolen. Töissä oli myös kivaa ja hyvä työporukka. En siihen hetkeen kaivannut muuta. Olin onnellinen siitä, että olin taas onnellinen.
Toisaalta minusta tuntui oudolle, että en enää halunnutkaan lasta, vaikka olin sitä aiemmin niin kovasti halunnut. Yritin miettiä tulevaisuutta sekä lapsen kanssa, että kahdestaan. Mietin jouluja, juhannuksia, synttäreitä, arkiaamuja, harrastuksia. En osannut yhtäkkiä enää istuttaa lasta mielikuviin. Minussa ei tikittänyt minkäänlainen biologinen kello. En enää surrut keskenmenoa niin valtavasti, tottakai se tuli mieleen silloin tällöin, mutta selvisin ajatuksista itkemättä. Pystyin myös alkaa kertomaan siitä joillekin läheisimmille ystävilleni.
Hiljalleen mieheni alkoi puhua vauvasta. Minä olin aluksi jyrkästi ajatusta vastaan. Ehkä pelkäsin uutta keskenmenoa, vaikka en sitä ääneen sanonutkaan. Kypsyttelimme ajatusta ja päätimme lopulta viime kesänä jättää ehkäisyn pois. Olin todella innoissani! Söin terveellisesti, popsin raskausvitamiineja, laskin kierron pituuksia ja tein kaikkeni taatakseni vauvalle hyvän startin. Kun puolen vuoden yrittämisen jälkeen raskaustestiin ilmestyi plussa, olin niiiin onnellinen! Kävin yksityisellä varhaisultrassa viikolla 7, kyselin neuvolassa tarkkaan kaikista huolestuttavista asioista, olin niin valmis kuin olla ja pystyy. Olin pakahtua siitä riemusta. 10 viikkoa.
Todella raskasta varmasti sinulla, en voi edes kuvitella. Itse olen kokenut yhden keskenmenon, viikolla 6 ja vaikka olin tiennyt olevani raskaana vain pari viikkoa niin kyllä se menetys otti todella koville.
VastaaPoistaOnneksi kuitenkin todella usein se keskenmeno on vain huonoa tuuria, uskon vakaasti että kyllä teille elävä vauva suodaan <3
Anteeksi pakko vielä kysyä, että olitko jo siis rv 14 kun sait toisen keskenmenon? Tutkittiinko tämän keskenmenon syitä ja löytyikö mitään syytä?
Kiitos kommentistasi! Luin sen töissä ja meinasin käydä parkumaan, mutta nyt kotona se jo tuntuu lohduttavalle ja rohkaisevalle <3
PoistaRaskauteni oli menossa 9+6 viikolla ja koska se on "vasta" toinen keskenmeno, niin sitä ei tutkita. Vasta kolmannen perättäisen keskenmenon jälkeen pääsee tutkimuksiin ja silloinkin vain muutama yleisimmistä syistä tutkitaan. Toki voisi mennä yksityiselle, mutta en ole vielä halunnut sinne hakeutua.