maanantai 13. maaliskuuta 2017

BDOML 17022017

Meille on syntynyt terve ja ihan liian ihana poika helmikuussa. Hätähousu päätti putkahtaa maailmaan viikolla 37.

Kiitos kaikille kommenteista, joita olette blogiini lähettäneet. Mustimpina hetkinä ne olivat lähes ainoa asia, joka sai minut pysymään jollain tasolla järjissäni. Vertaistuki on korvaamatonta. Kiitos <3

lauantai 31. joulukuuta 2016

Parempaa uutta vuotta!

Tämä vuosi ei ollut se kaikista paras, vaan yksi huonoimmista aikuisiällä koetuista. Paljon mahtui toki hyvääkin, mutta vuotta varjostaa myös lapsen menetys. Koen keskenmenon edelleen niin. Aika ei ole muuttanut suhtautumistani, vaan edelleen tunnen, että olen menettänyt lapsen, jo toista kertaa. Hyvää tässä vuodessa on ollut se, että mahassani kasvaa kolmas vauva, jo 30. viikkoa.  Olen siis ollut tämän vuoden suurimmaksi osaksi raskaana, jonka pitäisi toki olla hyvä asia. Kuitenkin koko raskauden mieltäni on varjostanut keskenmenon pelko, joka muutti muotonsa kohtukuolemanpeloksi. Nyt uusimpana on vain yleinen kuolemanpelko. Vauva kuolee. Minä kuolen. Mies kuolee. Joku kuitenkin kuolee. Ihmismieli on todella kummallinen ja aivan mahdoton hallita. Yritän kuitenkin elää päivän kerrallaan positiivisin mielin. Yön kerrallaan murehdin.

Toivon kuitenkin sydämeni pohjasta kaikille ruudun sillä puolella parempaa ensi vuotta! Antakoot vuosi 2017 sen mitä 2016 on keneltäkin ottanut.

torstai 10. marraskuuta 2016

Istukka sikinsokin

Huomenna starttaa 23. viikko ja edelleen ollaan tukevasti raskaana, ihan kirjaimellisesti. Takana on jo rakenneultra, jossa selvisi kaikenlaisia asioita, mutta joista mieleeni jäi vain kaksi asiaa. Vauva on poika ja istukka on synnytyskanavan tiellä. Istukan oikuttelun vuoksi sain extra-käynnin ultraan, jossa tarkistetaan onko se siirtynyt mihinkään parempaan paikkaan. Jos istukka on ja pysyy synnytyskanavan edessä, on tiedossa sektio. Istukan läpi kun ei vauvaa saa pusattua. Pelkään jo valmiiksi sektioon joutumista ja oikeastaan pelkään raskaudessa likipitäen kaikkea.

Nyt olen vasta pikkuhiljaa varovaisesti uskaltautunut ajattelemaan, että meille taitaa syntyä maaliskuussa elävä vauva. Pelkään edelleen keskenmenoa ja kohtukuolemaa (ja tiesmitä muuta) päivittäin, mutta pelon kaveriksi on varovaisesti astumassa usko tulevaan. Onneksi yritimme vielä, sillä kolmas kerta taitaa toden sanoa.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Verta!

Tänään oli niin kammottava päivä, että vieläkin olo on ihan voimaton. Huomasin töissä vessassa käydessäni, että paperiin jäi verta. Ihan vähän vain, mutta verta kuitenkin. Vatsaakin on koskenut pari päivää todella kipeästi. Työpaikan vessassa luulin, että kuolen. Luultavasti sydän olikin lyömättä hyvän tovin. Historia on opettanut, että verenvuoto tietää aina huonoa.

Soitin heti neuvolaan (vasta kymmenellä yrittämällä vastasi). Neuvolan täti ei oikein osannut sanoa juuta eikä jaata. Neuvoi menemään ensiapuun tai tulemaan neuvolaan, jossa voitaisiin kuunnella vauvan sydänäänet ilman muita tutkimuksia. Ensiavussa olisin jonottamalla saattanut päästä naistentautien osastolle tutkimuksiin asti. Päätin kuitenkin soittaa yksityiselle, jonne sain ajan neljän tunnin päähän. Odottavan aika on pitkä! Ei aavistustakaan, mitä tein töissä sen ajan. Lääkäki tutki minut perinpohjin ja kaikki on hyvin! Vauva vilkutteli monitorista tyytyväisenä. Ja voi hassua, miltä pieni selkäranka näyttää :D

Olen ollut kolmen päivän Canesten-kuurilla ja lääkäri epäili vuodon johtuneen kuivista limakalvoista. Lääke aiheuttaa sitä monilla. Koska verta ei löytynyt mistään syvemmältä, kohdun kaulalta tms. niin limakalvot lienee oikea vastaus. Onneksi mielenrauhaa voi ostaa rahalla!

Säikähdyksen jälkeen kivojakin uutisia:
Nyt viikolla 18 tunnen vauvan liikkeet jo selkeästi. Se tuntuu aivan erilaiselta, kuin olin ajatellut. Mieskin on pari kertaa tuntenut liikkeet ulkopuolelta, sisällä ne toki tuntuvat selkeämmin. Oksentaminenkin on loppunut! Se loppui tasan sinä päivänä, kun siskoni synnytti ihanan pienen pojan. Väsymyskin on helpottanut, enää en tarvitse päiväunia. Myöskään öisin ei tarvitse herätä enää vessaan. Kaikki loppui kuin sormia napauttamalla kolmisen viikkoa sitten. Tuntuu aika uskomattomalta. Sijaiseksi olen saanut kovan selkä- ja vatsakivun, mutta niitä on helpompi lievittää kuin aiempia oireita.

Yritän elää päivä kerrallaan ja olla murehtimatta ihan kaikkea. Välillä onnistun siinä ja sitten tulee taas tällainen päivä.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Oksettava raskaus

Kiitollisena huomaan, että jos jatkan tämän blogin kirjoittamista, niin tämä muuttuu raskausblogiksi. Raskaus on yllättänyt minut ihan kuusi nolla, sekä hyvässä että huonossa. Tottahan toki olen lukenut raskauden epämiellyttävistäkin asioista, mutta en osannut edes aavistaa, että ihminen voi oksentaa näin paljon! Missä on se viaton aamupahoinvointi? Minulla on päiviä, että juuri mikään ei pysy sisällä, tänään on taas sellainen. Oikeastaan niitä on useammin kuin "hyviä" päiviä. Vauva oksettaa minua eniten aamuisin ja iltaisin, mutta koko päivä menee helposti huonovointisena. Aamuisin saan syödä monta aamupalaa, yleensä kolmas alkaa pysymään sisällä. Nyt uutuutena on se, että mikään iltapala ei tahdo pysyä sisällä. Lopulta väsyn yrittämiseen ja painelen heikkokuntoisena nukkumaan ja aamulla olo on vielä heikompi. Mutta! Vaikka tämä ei ole millään lailla fyysisesti miellyttävää, niin olen kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saan kantaa elävää pienokaista sisälläni! Seisoisin vaikka koko yhdeksän kuukautta päälläni, jos vauva niin vaatisi. Onneksi minulla on paras työpaikka ja tsemppaavat työkaverit. Tänäänkin nukuin kahdet päiväunet työpaikan keittiön nurkassa, jotta ruoka pysyi sisällä edes hetken :D

Kiitollisena ja onnellisena otan peiton, tyynyn ja ämpärin kainaloon ja menen nukkumaan.

torstai 1. syyskuuta 2016

Toivonkipinä

Uskaltaisiko sitä alkaa jo hengittämään? Kolmetoista viikkoa on täynnä ja keskiviikkona sain nähdä pienen ihmisen alun mahassani. Sydän löi kiivaasti ja kaikki oli muutenkin kunnossa. Silti alituinen pelko kalvaa sisimmässä. On yritettävä elää päivä kerrallaan ja puhallettava tulta toivonkipinään.

Mieheni pelkää varmasti yhtä paljon kuin minä. Lääkärin monitorista katsellessamme pientä ihmettä mies istui seipään nielleenä vieressäni. Olisin nauranut, jos en olisi itkenyt. Tuntuu oudolta, että mahassani kasvaa ihan oikea vauvan alku. Se on oikeastaan hyvän outo tunne ja siihen takerrun.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

+

Neljä kuukautta edellisen keskenmenonjälkeen raskaustestiin napsahti plussa! Olen niin onnellinen, mutta voi että miten pelottaa. Pelottaa niin hemmetisti, etten tiennyt sen olevan edes mahdollista. Yritän iloita aamupahoinvoinnista ja turvotuksesta, mutta alati mielen valtaa pelko uudesta keskenmenosta. Yritän sitä työntää sivummalle, mutta helppoa se ei ole. Päivä kerrallaan ja tulevaisuuteen luottaen. Ehkä elämä kantaa.

torstai 16. kesäkuuta 2016

Pää ja kroppa sekaisin

En ole pystynyt raahautumaan pitkään aikaan tänne blogiin. Saapuneet kommentit olen lukenut, mutta en ole kyennyt vastaamaan. Kiitos kuitenkin jokaisesta!

Sekä pää että kroppa ovat edelleen sekaisin. Kropan kanssa sitä vielä jotenkin pärjäisi, mutta pään reistailu tekee elämästä jo asteen verran hankalampaa. Töissä kaikki tuntuvat vaikealta ja olen ihan burnoutin partaalla. Keskusteluyhteys mieheen on katkennut jo kauan aikaa sitten. Mikään ei huvita vaan päinvastoin kivatkin asiat tuntuvat raskailta. Jos satun juomaan alkoholia niin juon sitä liikaa. Se on ainoa tapa jolla unohdan edes hetkeksi, mutta se polku on liian vaarallinen. Koti, joka ennen oli kuin sisustuslehdestä, näyttää nyt kaaokselta. En ole tavannut ketään läheisiäni juurikaan. Väsyttää, mutta ei nukuta. Jokainen pienikin minulle esitetty pyyntö tuntuu kohtuuttomalta.

Haluaisin alkaa syömään taas e-pillereitä. Samoin kävi myös ensimmäisen keskenmenon jälkeen. On sietämätöntä miettiä olenko raskaana, entä jos en ole, tulenko ikinä, mitä jos en tule, koskakohan tärppää vai ei koskaan. Pillerit toisivat ainakin sen varmuuden, että en ole. Voisi jatkaa entistä elämää ilman kuukautisten odottelua. Kroppa on kyllä yhtä sekaisin. Aamuisin on niin oksettava olo, että viimeisillä voimanrippeillä raahaudun vessaan. Kokoajan väsyttää. Oksettaa. Väsyttää. Huimaa. Ei tee mieli mitään ja tekee mieli kaikkea. Unohtelen asioita todella paljon ja se tuo pienen lisähaasteen arkeen. Kaiken tämän keskellä näyttelijäntaitoni ovat huimasti parantuneet, uskoakseni kaikille menee läpi hymyilevä olemukseni. Tai sitten ketään ei kiinnosta. Suoritan hymyssä suin päiviä toisensa perään, vaikka tosiasiassa ainoa ajatukseni on luovuttaa.

Kyllä tämä tästä.


lauantai 21. toukokuuta 2016

Sekaisin

Ovistesteri ei havainnut minulla tämän kierron aikana mitään. Raastaa hermoja, kun keskenmeno sekoittaa minulla kierron niin pitkäksi aikaa. Tänään on kierron 34. päivä eikä kuukautisista ole tietoakaan. Torstaina jo luulin niiden alkavan, kun vatsaa koski todella kovin ja muitakin oireita oli, mutta eivät alkaneetkaan. Välillä on vaikeaa olla positiivinen kun kroppa on niin sekaisin. Mutta eiköhän tämä tästä...

maanantai 9. toukokuuta 2016

Vuoden rankin päivä

Eilinen päivä oli tosiaankin aika rankka. Tämän tästä ajatukset karkasivat siihen, että minulla on kaksi kuollutta lasta, joiden kanssa en koskaan pääse viettämään äitienpäivää. Oman lisänsä äitienpäivään toi se, että sisareni odottaa esikoistaan ja hänen suloinen vatsakumpunsa muistuttaa herkästi siitä, mitä minulla ei ole. (Lasketutaikamme olisivat olleet melkein samaan aikaan.) Osaan kyllä iloita siskon puolesta ja odotan kovasti uutta tädin titteliä, mutta ei käy kieltäminen, että mielelläni olisin samassa tilassa edelleen. Toivon kuitenkin sydämeni pohjasta, että kaikki menee hyvin ja pääsen hoivaamaan sitten hänen pikkuistaan <3

Päivän kruunasi itkuinen ilta ja olisin kovasti ollut sylin tarpeessa. Mieheni oli 16h töissä, lähti su klo 13 ja saapui ma-aamulla klo 06, joten nukahtamisesta ei meinannut tulla mitään. Yksin omien ajatusten kanssa on ehkäpä kaikista rankinta. Jotenkin suruun aina helpottaa toisen ihmisen läheisyys, muistaa että asiat ovat kuitenkin aika hyvin. Silloin kun keskenmeno oli juuri tapahtunut ja olin sairaslomalla, muistan parhaiten sen, kuinka kovasti sitä kaipasi muita ihmisiä. Töihin paluu ja normaali arki helpottivat kovasti.

lauantai 7. toukokuuta 2016

"Hyvää" lapsettomien lauantaita!

Voiko kornimmin enää toivottaa? Mutta totta se on, tänään vietetään lapsettomien lauantaita. Päivän tarkoitus on muistuttaa, että vanhemmuus ei ole itsestään selvyys. Toivon sydämeni pohjasta minulle ja kaikille teille lukijoille, että ensi vuonna meidän ei tarvitse enää viettää lapsettomien lauantaita vaan seuraavan päivän äitienpäivää. Jaksamista, huominen voi koetella! Yritetään silti olla onnellisia äideistämme vaikka emme voi olla onnellisia äitiydestämme <3

torstai 5. toukokuuta 2016

Ensimmäinen ovistesti

Marssin tänään työpäivän päätteeksi apteekkiin ja ostin elämäni ensimmäisen ovulaatiotestin. Lääkäri on aiemmin sanonut minulle, että ovuloimista tutkitaan ensimmäisten joukossa, jos hakeutuu lapsettomuustutkimuksiin. Niimpä ajattelin, että on edullisempaa tutkailla tätä asiaa ensin kotona.

Laskennallisesti ovuloisin näinä päivinä ja tein testin täynnä uskoa tulevaan. Ja kun se ei havainnutkaan ovulaatiota, oli tunne melkein sama kuin negatiivisen raskaustestin jälkeen. Testaan vielä muutamana päivänä ja säästän loput testit ensi kiertoon.

Sattui se perinteinenkin, että apteekki oli täynnä tuttuja ja siinä sitten seisoin jonossa ovistesti kourassa varpaita tuijottelemassa.

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Laidasta laitaan

Tunteet ovat kyllä kummallisia. Toisinaan olen ihan iloinen ja toisinaan taas seilaan niin syvissä vesissä ettei ole edes totta. Tuntuu hyvin kummalliselle kun jonakin iltana suru ryöpsähtää yli koko kehon ja ottaa panttivangiksi. Pari iltaa meni taas niin tuskaisesti, että olin varma etten aamulla enää herää.

Sitten kun pyörin masennuksissa sängynpohjalla alan ajatella miestäni ja kuinka paljon aiheutan hänelle lisätuskaa. Ja se masentaa entistä enemmän jolloin en varsinkaan pääse tunteesta enää yli.

Tänään on onneksi ollut todella kiva päivä ja nyt nukkumaan menon korvilla on hyvä fiilis. Masennuspäivänä en jaksa edes raahautua tietokoneelle kirjoittamaan tuskaa ulos, vaikka se varmasti helpottaisi.

Nyt on tiedossa superkiva vappuviikonloppu! Nautitaan siitä :)

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Viimeinen vitamiini purkista ulos

Vaihdoin kesällä vitamiinit raskaana oleville sopiviksi. Söin tänään aamulla viimeisen pillerin siitä purkista ja suuntasin töiden jälkeen apteekkiin. Positiivisin mielin ostin uudenkin purkin raskauteen sopiviksi. Uutta kohti siis! Kyllä se silti teki vähän tiukkaa, masennus meinaa niin helposti ottaa vallan minusta.

Olen huomannut, että en enää ajattele vauvoja ja raskauksia kovin paljon, mutta silloin kun "joudun" syystä tai toisesta ajattelemaan (kuten vitamiinien kohdalla), niin tuntuu pahalle. Keskimäärin elämä tuntuu siis ihan hyvälle. Tämä blogin kirjoittaminen on helpottanut aivan valtavasti suruun! Olen saanut purettua mielessä myllääviä asioita ja käytyä niitä läpi. Kiitos jokaisesta kommentista, niistä on ollut suurempi apu kuin mistään! Ette voi ehkä edes ymmärtää kuinka tärkeitä olette <3

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Suru tuli puskasta

Olimme viime viikolla reissussa, oli ihanaa päästä vähäksi aikaa pois kotoa ja unohtaa kaikki surut ja murheet hetkeksi. Reissu oli kaikin puolin ihana ja nautin joka sekunnista! Yhden kerran surun koura nappasi minua niskasta ja silloin sain tehdä töitä, jotta sain kyyneleet pidettyä kurissa. Olimme kävelyllä puistossa, jossa oli tehty ihanat kukka-asetelmat vanhoihin lasten sänkyihin.



Siinä he nukkuivat, kaksi kuollutta lastani.

En tiedä miksi koin tuollaisen tunteen ja niin kovin voimakkaana, mutta jostain se vain tuli mieleeni. Sama tunne valtasi minut nytkin, kun tuon kuvan etsin kamerasta tänne blogiin.