lauantai 9. huhtikuuta 2016

Kertoa vai ei?

Minulla on ollut kaksi erilaista lähestymistapaa raskauksistani kertomisen suhteen. Ensimmäisen kohdalla emme kertoneet siitä kenellekään. Emme myöskään keskenmenosta. Iloitsimme yhdessä ja myös surimme ilman muiden tukea.

Raskaus ja keskenmeno salaisuutena oli todella vaikea taakka. Piti surra yksin ja ulospäin piti esittää normaalia. Vaikka sydämestä ei ollut enää mitään jäljellä. Menin töihinkin heti seuraavana päivänä. Oscarin arvoinen suoritus, sillä kukaan ei koskaan arvannut. Vuodin verta ja surin, mutta en näyttänyt sitä. Patosin kaiken itseeni.

Toisen raskauden kohdalla päätimme toimia toisin. Kerroimme ilouutisen jo heti aluksi molempien perheille ja läheisimmille ystäville. Siitä syntyi valtava ilo. Kerroimme samalla ensimmäisestä keskenmenostamme. Olimme onnellisia yhdessä perheidemme kanssa. Ystävät soittelivat ja kyselivät vointia. Sisarukset riemuitsivat tulevasta tädin ja enon rooleistaan. Kaikki kääriytyi onnen harsoon.

Onni on haurasta ja vaikka sitä kuinka varjelee se saattaa räsähtää rikki yhdessä sekunnissa. Kun saimme toisessa varhaisultrassa kuulla, että kohdussani nukkuu kuollut vauva, elämä mureni edessämme. Olimme molemmat aivan turta. Miten tämän kertoisi muille? Halusin kuolla itsekin.

Tästä on vielä niin vähän aikaa, että en osaa hyvin asiaa katsoa taaksepäin, mutta sen verran jo tiedän, että tämä jälkimmäinen tapa oli parempi. Olemme saaneet valtavasti tukea. Olemme surreet yhdessä muiden kanssa. Kuitenkaan kukaan ei ole muuttunut varovaiseksi seurassamme, vaan elämä on jatkunut niin kuin ennenkin.

Kuitenkin miettiessäni tulevaa ja mahdollista uutta raskautta, en yhtäkkiä tiedä, kumman tavan valitsisin. Keskenmenosta kertominen oli niin kamalaa!

2 kommenttia:

  1. Itse liputan kertomisen puolesta! Oli niin paljon helpompaa käydä sitä tuskaa läpi, kun perhe ja ystävät tiesivät ja elivät mukana surussa. Kolmannen ja neljännen raskauden kohdalla kerroin positiivisesta testistä välittömästi muutamalle parhaalle ystävälle ja kolmannen kohdalla surtiin sitten myös keskenmenoa ja toisaalta tämän raskauden kohdalla ystävät ovat olleet mukana tsemppaamassa ja iloitsemassa puolestamme alusta saakka.

    Kukin tavallaan, mutta yleensä suunsa aukaiseminen jotenkin puolittaa niitä suurimpia suruja.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, mutta jotenkin ajatukset ovat niin tokkuraisia, että kaikkea tulee pohdituksi. Tottahan se on, että jaettu ilo on kaksikertainen ja jaettu suru puolikas. Minäkin olen todella iloinen puolestanne, mahtavaa lukea näin ihania uutisia niin monen keskenmenon jälkeen <3

      Poista