torstai 10. marraskuuta 2016

Istukka sikinsokin

Huomenna starttaa 23. viikko ja edelleen ollaan tukevasti raskaana, ihan kirjaimellisesti. Takana on jo rakenneultra, jossa selvisi kaikenlaisia asioita, mutta joista mieleeni jäi vain kaksi asiaa. Vauva on poika ja istukka on synnytyskanavan tiellä. Istukan oikuttelun vuoksi sain extra-käynnin ultraan, jossa tarkistetaan onko se siirtynyt mihinkään parempaan paikkaan. Jos istukka on ja pysyy synnytyskanavan edessä, on tiedossa sektio. Istukan läpi kun ei vauvaa saa pusattua. Pelkään jo valmiiksi sektioon joutumista ja oikeastaan pelkään raskaudessa likipitäen kaikkea.

Nyt olen vasta pikkuhiljaa varovaisesti uskaltautunut ajattelemaan, että meille taitaa syntyä maaliskuussa elävä vauva. Pelkään edelleen keskenmenoa ja kohtukuolemaa (ja tiesmitä muuta) päivittäin, mutta pelon kaveriksi on varovaisesti astumassa usko tulevaan. Onneksi yritimme vielä, sillä kolmas kerta taitaa toden sanoa.