tiistai 11. lokakuuta 2016

Verta!

Tänään oli niin kammottava päivä, että vieläkin olo on ihan voimaton. Huomasin töissä vessassa käydessäni, että paperiin jäi verta. Ihan vähän vain, mutta verta kuitenkin. Vatsaakin on koskenut pari päivää todella kipeästi. Työpaikan vessassa luulin, että kuolen. Luultavasti sydän olikin lyömättä hyvän tovin. Historia on opettanut, että verenvuoto tietää aina huonoa.

Soitin heti neuvolaan (vasta kymmenellä yrittämällä vastasi). Neuvolan täti ei oikein osannut sanoa juuta eikä jaata. Neuvoi menemään ensiapuun tai tulemaan neuvolaan, jossa voitaisiin kuunnella vauvan sydänäänet ilman muita tutkimuksia. Ensiavussa olisin jonottamalla saattanut päästä naistentautien osastolle tutkimuksiin asti. Päätin kuitenkin soittaa yksityiselle, jonne sain ajan neljän tunnin päähän. Odottavan aika on pitkä! Ei aavistustakaan, mitä tein töissä sen ajan. Lääkäki tutki minut perinpohjin ja kaikki on hyvin! Vauva vilkutteli monitorista tyytyväisenä. Ja voi hassua, miltä pieni selkäranka näyttää :D

Olen ollut kolmen päivän Canesten-kuurilla ja lääkäri epäili vuodon johtuneen kuivista limakalvoista. Lääke aiheuttaa sitä monilla. Koska verta ei löytynyt mistään syvemmältä, kohdun kaulalta tms. niin limakalvot lienee oikea vastaus. Onneksi mielenrauhaa voi ostaa rahalla!

Säikähdyksen jälkeen kivojakin uutisia:
Nyt viikolla 18 tunnen vauvan liikkeet jo selkeästi. Se tuntuu aivan erilaiselta, kuin olin ajatellut. Mieskin on pari kertaa tuntenut liikkeet ulkopuolelta, sisällä ne toki tuntuvat selkeämmin. Oksentaminenkin on loppunut! Se loppui tasan sinä päivänä, kun siskoni synnytti ihanan pienen pojan. Väsymyskin on helpottanut, enää en tarvitse päiväunia. Myöskään öisin ei tarvitse herätä enää vessaan. Kaikki loppui kuin sormia napauttamalla kolmisen viikkoa sitten. Tuntuu aika uskomattomalta. Sijaiseksi olen saanut kovan selkä- ja vatsakivun, mutta niitä on helpompi lievittää kuin aiempia oireita.

Yritän elää päivä kerrallaan ja olla murehtimatta ihan kaikkea. Välillä onnistun siinä ja sitten tulee taas tällainen päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti