En ole pystynyt raahautumaan pitkään aikaan tänne blogiin. Saapuneet kommentit olen lukenut, mutta en ole kyennyt vastaamaan. Kiitos kuitenkin jokaisesta!
Sekä pää että kroppa ovat edelleen sekaisin. Kropan kanssa sitä vielä jotenkin pärjäisi, mutta pään reistailu tekee elämästä jo asteen verran hankalampaa. Töissä kaikki tuntuvat vaikealta ja olen ihan burnoutin partaalla. Keskusteluyhteys mieheen on katkennut jo kauan aikaa sitten. Mikään ei huvita vaan päinvastoin kivatkin asiat tuntuvat raskailta. Jos satun juomaan alkoholia niin juon sitä liikaa. Se on ainoa tapa jolla unohdan edes hetkeksi, mutta se polku on liian vaarallinen. Koti, joka ennen oli kuin sisustuslehdestä, näyttää nyt kaaokselta. En ole tavannut ketään läheisiäni juurikaan. Väsyttää, mutta ei nukuta. Jokainen pienikin minulle esitetty pyyntö tuntuu kohtuuttomalta.
Haluaisin alkaa syömään taas e-pillereitä. Samoin kävi myös ensimmäisen keskenmenon jälkeen. On sietämätöntä miettiä olenko raskaana, entä jos en ole, tulenko ikinä, mitä jos en tule, koskakohan tärppää vai ei koskaan. Pillerit toisivat ainakin sen varmuuden, että en ole. Voisi jatkaa entistä elämää ilman kuukautisten odottelua. Kroppa on kyllä yhtä sekaisin. Aamuisin on niin oksettava olo, että viimeisillä voimanrippeillä raahaudun vessaan. Kokoajan väsyttää. Oksettaa. Väsyttää. Huimaa. Ei tee mieli mitään ja tekee mieli kaikkea. Unohtelen asioita todella paljon ja se tuo pienen lisähaasteen arkeen. Kaiken tämän keskellä näyttelijäntaitoni ovat huimasti parantuneet, uskoakseni kaikille menee läpi hymyilevä olemukseni. Tai sitten ketään ei kiinnosta. Suoritan hymyssä suin päiviä toisensa perään, vaikka tosiasiassa ainoa ajatukseni on luovuttaa.
Kyllä tämä tästä.
Kuulostaa todella tutulta. Jaksaminen on koetuksella töissä, miehen kanssa ollaan välillä ihan eri planeetoilla ja läheisiä ei jaksa tavata (ja niitä jotka ovat raskaana tai joilla on pieniä vauvoja ei edes halua). Koska keskenmenosta on vain muutama viikko, luulen, että olo osittain johtuu hormoneista, mutta osin varmaan myös ihan alakulosta. Lähiviikkoina on tulossa on kahden sukulaislapsen ristiäiset, odotan innolla...
VastaaPoistaKäytiin toisen keskenmenon jälkeen neljä kertaa psykiatrisella sairaanhoitajalla purkamassa asioita ja nytkin olisi päästy (ehkä olisi pitänyt mennä, mutta ei jaksettu). Suosittelen kuitenkin ammattilaiselle puhumista. Myöhäisen keskenmenon jälkeisestä suosta ei olisi ilman sitä jaksettu nousta ainakaan niin nopeasti. Toivottavasti sinulla on mahdollisuus saada apua!
Halaukset taas, kyllä tästä vielä noustaan!
Hyasintti
Kiitos ihanasta viestistä! Olin jo menossa psykologin juttusille, itseasiassa pomon kehoitteesta, mutta jäikin menemättä. Uusimmassa postauksessa kerron miksi..
PoistaPyysitkö neuvolasta lähetettä neuvolapsykologille? Itse kävin toisen keskenmenon jälkeen purkamassa tuntemuksia siellä ja sain kolmannen keskenmenon jälkeen hänelle heti uudestaan ajan. Auttoi käydä itkemässä omaa kohtaloa tuntemattomalle, koska mies ei jaksanut enää jauhaa samoja juttuja ja oma henkinen olo tuntui junnaavan paikoillaan.
VastaaPoistaTsemppiä, tiedän miten raskasta on surra keskenmenoa jo toista kertaa putkeen... Jotenkin haluaisin kuitenkin luoda toivoa, onnistumisen mahdollisuuksia teillä edelleen on. <3
Kiitos kommentistasi! Ette uskokaan, miten hyvää nämä aina tekevät <3 Soitin silloin neuvolaan ja peruin seuraavan ajan. Neuvolantäti ei maininnut sanallakaan neuvolapsykologista. Työpaikan kautta olisin päässyt psykologille kyllä...
Poista