lauantai 21. toukokuuta 2016

Sekaisin

Ovistesteri ei havainnut minulla tämän kierron aikana mitään. Raastaa hermoja, kun keskenmeno sekoittaa minulla kierron niin pitkäksi aikaa. Tänään on kierron 34. päivä eikä kuukautisista ole tietoakaan. Torstaina jo luulin niiden alkavan, kun vatsaa koski todella kovin ja muitakin oireita oli, mutta eivät alkaneetkaan. Välillä on vaikeaa olla positiivinen kun kroppa on niin sekaisin. Mutta eiköhän tämä tästä...

2 kommenttia:

  1. Löysin tänään blogisi. Olen todella pahoillani keskenmenoistasi! Mitään viisaita sanoja ei ole tarjolla, mutta koska itseäni ainakin jollakin tasolla lohduttaa jo tieto siitä, että meitä on muitakin, ajattelin ilmoittautua. Minulla on takana kolme perättäistä keskenmenoa, tuorein tämän vuoden toukokuulta. Ensimmäinen keskenmeno vuonna 2014 todettiin rv 12+2 (sikiö oli kuollut rv 8+), toinen syksyllä 2015 todettiin rv 16+6 (sikiö vastasi viikkoja 16+0) ja kolmas tämän vuoden toukokuussa todettiin jo rv 6+6 (sikiö vastasi viikkoja 6+1). Koska toinen keskenmeno tapahtui toisella kolmanneksella, meille tehtiin kaikki tutkimukset, mutta syytä keskenmenoille ei löytynyt. Meillä on ennestään kaksi lasta, joten tiedän, että olemme jo todella onnekkaita. Olen asiakkaana yksityislääkärillä ja jos vielä raskaaksi tulen, seuraavassa raskaudessa käytän plussasta lähtien Klexanea. Syynä se, että useammasta syystä lääkäri arvelee ongelmien liittyvän istukkaan / sen kiinnittymiseen ja Klexanesta pitäisi olla apua noissa ongelmissa.

    Toivon kovasti, että teillä seuraava raskaus menee maaliin asti! Käyn täällä varmasti jatkossakin katsomassa kuulumisiasi.

    Halauksin,

    Hyasintti

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon kommentistasi, se sai kyyneleet valumaan Niagaran lailla. Toivon kovasti jaksamista myös sinulle. En haluaisi, että keskenmenon kokeneita on muitakin, mutta olet oikeassa että jollakin tasolla tieto siitä helpottaa.

    VastaaPoista